Mielenosoituksia, itsenäisyyttä ja graavilohta

Paria päivää ennen äidin lähtöä Balilta, minä lähdin Jakartaan Annikan, Jaakon, Mallan Ja Katriinan kanssa. Syy reissuun oli meille osoitetut kutsut Jakartan Suomen suurlähetystön itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Olimme saaneet väärää informaatiota juhlien päivämäärästä ja olimme ostaneet liput päivää aikasemmin, joten jouduimme viettämään Jakartassa 2 yötä. Saavuimme Jakartaan ja tinkasimme itsellemme kyydityksen hotellillemme, jonka olimme etukäteen varanneet. Neljän tähden hotelliksi itseään nimittävä rakennus oli toki ylväs, mutta jo loistoaikansa nähnyt (arvuuttelimme loistoajaksi 70-lukua). Se myös sijaitsi pahamaineisella chinatown-slummi alueella, jota emme olleet tajunneet tarkastaa etukäteen, mutta turvamiehet ovella auttoivat turvallisuudentunnun syntyä. Checkkasimme itsemme sisään kahteen huoneeseen, joissa toisessa haisi todella todella paljon tupakka ja toisessa, minun, Katriinan ja Mallan huoneessa, haisi sekä tupakka että todella vanha viina. Huone kalut olivat peräisin nekin 70-luvulta, onneksi sentään lakanat olivat valkoiset. Vessasta löytyi vielä yksi yllätys, joka sekin haisi vanhalta urinalta. Suihku oli homeessa. Että tahtoisimpa vain tietää, miltä 1 tähden hotellit tai vielä parempaa - hostellit - näyttävät Jakartassa, jos tämä oli vertauskohta 4 tähden hotellista!

No, kyllähän nämä tytöt ovat pahimmissakin paikoissa nukkuneet, joten eihän tämä nyt meitä juuri hetkauttanut, lähinnä vain huvitti. Huvittavaa oli myös se (näin jälkeenpäin tottakai) kuinka pelokkaina me lähdimme ulos 500 metrin päässä sijaitsevaan miniMarkettiin. Matkalla joku mies tarjosi lastaan meille, mutta muuten kohtasimme vain joko uteliaita tai hymyileviä kasvoja. Olimme joka tapauksessa todella peloissamme ja varmoja, että joko meidät murhataan silkasta ilosta tai sitten meiltä ainakin ryöstetään vaatteetkin päältä. Mitään sellaista ei kuitenkaan tapahtunut ja pääsimme ehjin nahoin takaisin turvalliseen hotelliimme. Olimme suunnitelleet menevämme ostoskeskukseen Jakartassa, mutta saimme tietää, että se ei olisi kovin kannattavaa, sillä hotellimme sijaitsi kaukana keskustassa ja liikenneruuhkien takia sinne olisi kestänyt noin puolitoistatuntia. Ja jos jotain Jakartasta jäi minulle mieleen, niin se on sitten liikenneruuhkat. Niistä puhuttiin ja niitä myös koettiin!

Illalla kävimme syömässä buffet-illallisen hotellin ravintolassa, joka oli täynnä muslimeja meitä lukuunottamatta. Mistä tulikin mieleeni, että hotellin jokaisessa huoneessa oli katossa nuoli osoittamassa mekan suunnan, kuinka kätevää!

Aamupalan jälkeen lähdimme Mallan ja Katriinan kanssa taksillä kohti Suomen suurlähetystöä, sillä minä olin uuden passin hakureissulla. Vanhanihan meni rikki Kiinan reissulla. Olin sopinut tulevani Suomen suurlähteystöön heti aamusesta, mutta kuten arvata saattaa, ruuhkien - ja mielenosoitusten - takia matka kesti yllättävän kauan. Pyörimme keskustassa varmaankin puolituntia sen takia, ettei kuski yksin kertaisesti tiennyt, missä "Firland":in suurlähetystö sijaitsee. Hän kyllä urheasti kysyin kymmeneen otteenseen neuvoa joka ikisestä muun maan suurlähetystöstä, mutta luulenpa, että hänelle yritettiin neuvoa Irlannin lähtetystöä, mies parka ei osannut sanoa Finland!

No, löysimme puoltatoistatuntia myöhemmin lähetystön ja papereiden allekirjoittamisen, sormenjälkien antamisen ja kahden miljoonan rupian maksun jälkeen lähdimme lähteystöstä uunituore passi taskussa kohti takaisin hotellia, Starbuckin'sin kautta tottakai. Meitä oltiin varoiteltu kaupungissa sinä päivänä riehuvista mielenosoituksista ja neuvottu pysymään kaukana niistä, koska silloin tällöin ne saattoivat yltyä väkivaltaisiksi. Olisimme mieluusti pysyneet poissa mielenosoituksista (jotka tällä kertaa koskivat anti-korruptiota ja anti-anti-korruptiota, siis korruptiota vastaan taistelevia tahoja vastaan osoitettu mielenosoitus), mutta matkalla hotellille tunnuimme törmäävän niihin tuon tuosta. "Jalan ini tidak bagus"-lausahduksia (=tämä tie ei ole hyvä) kuultiin muutamaan otteeseen kuskilta ja tehtiin u-käännös, kun mellakoitsijat valtasivat kadun edessä.

Olimme takaisin huoneessa vasta kahden jälkeen, joten suihku-hiukset-meikki-pukeutumis-operaatio voitiin jo melkein aloittaa. Meille oltiin varoiteltu ruuhkia niin ahkerasti, että päätimme pelata varman päälle ja lähteä 2,5 tuntia aiemin juhliin. Matka meni kuitenkin joutuisasti ja meille jäi tunti luppoaikaa, jonka käytimme, mitenkäs muuten kuin viereisessä ostoskeskuksessa pyörien. Se osoittautuikin ehkä suurimmaksi virheeksi heti korkeiden uusien kenkien valitsemisen jälkeen, sillä jo ennen juhlapaikalle pääsyä jalat huusivat nimeäni. Ilmeisesti 4 kk flipfloppeihin tottumisen jälkeen jalkani eivät oleet ihan normaaleissa 9 sentin korkojen sietotilassa, sillä koko ilta meni polttavan kipeiden jalkojen ajatteluun.

Saavuimme juhlapaikalle, suurlähettilään residenssiin, heti seitsemän aikaan, jossa illan ainoa virallinen osuus oli suurlähettilään Antti Koistisen kättely. Muuten ilta olikin vapaamuotoista jutustelua ja mikä parasta - syömistä ja juomista. Paikalla oli Indonesiassa pysyvästi asustavia Suomalaisia, mutta myös joitakin ulkomaalaisia ja paikallisia yhteistyökumppaneita. Jossain vaiheessa iltaa paikalle saapui vähin äänin illan kunnia vieras, vahvistaen aiemmat huhut, Martti Ahtisaari. ("Hyvä Marttiiii!") Ja eräät teistä arvaavatkin, mikä biisi oli illan teemalaulu päässäni; "Martti Ahtisaari sai nobel-palkinnon. Hyvä Marttiii! Ai ai vaareja, joita ei nobel-palkita, mutta meidän vaarilla Nobel-pysti on! Onkohan Martti itse kuullut koskaan tuota Pasilan helmeä?!

Pakko vielä vähän hehkutta sitä tärkeintä, eli ruokaa! Tarjolla oli suomalaisia juustoja, graavilohta, lihapullia... Ai ai, että meitä hellittiin! Eikä jälkkäripöytäkään jättänyt kylmäksi ihanalla juustokakullaan ja muilla herkuilla. Kyllä se koti-ikävä taas hetkeksi hellitti. Juhlavastaanotto kesti noin kymmeneen, jonka jäkeen väki alkoi hiljalleen valua ulos. Mekin sipsutimme kipeillä jaloillamme ulos ja pyysimme saada taksin. Pääsimme juhlan arvokkuudella mustan mersun nahkapenkkien suojissa takasin hotellille. Muutamat uskaliaat suomalaiset lähtivät vielä jatkamaan baareihin, mutta meidän päkiämme eivät antaneet armoa ja nukkumaan oli päästävä, olimmehan seuraavana aamuna suuntaamassa Singaporeen.