Paria päivää ennen äidin lähtöä Balilta, minä lähdin Jakartaan Annikan, Jaakon, Mallan Ja Katriinan kanssa. Syy reissuun oli meille osoitetut kutsut Jakartan Suomen suurlähetystön itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Olimme saaneet väärää informaatiota juhlien päivämäärästä ja olimme ostaneet liput päivää aikasemmin, joten jouduimme viettämään Jakartassa 2 yötä. Saavuimme Jakartaan ja tinkasimme itsellemme kyydityksen hotellillemme, jonka olimme etukäteen varanneet. Neljän tähden hotelliksi itseään nimittävä rakennus oli toki ylväs, mutta jo loistoaikansa nähnyt (arvuuttelimme loistoajaksi 70-lukua). Se myös sijaitsi pahamaineisella chinatown-slummi alueella, jota emme olleet tajunneet tarkastaa etukäteen, mutta turvamiehet ovella auttoivat turvallisuudentunnun syntyä. Checkkasimme itsemme sisään kahteen huoneeseen, joissa toisessa haisi todella todella paljon tupakka ja toisessa, minun, Katriinan ja Mallan huoneessa, haisi sekä tupakka että todella vanha viina. Huone kalut olivat peräisin nekin 70-luvulta, onneksi sentään lakanat olivat valkoiset. Vessasta löytyi vielä yksi yllätys, joka sekin haisi vanhalta urinalta. Suihku oli homeessa. Että tahtoisimpa vain tietää, miltä 1 tähden hotellit tai vielä parempaa - hostellit - näyttävät Jakartassa, jos tämä oli vertauskohta 4 tähden hotellista!
No, kyllähän nämä tytöt ovat pahimmissakin paikoissa nukkuneet, joten eihän tämä nyt meitä juuri hetkauttanut, lähinnä vain huvitti. Huvittavaa oli myös se (näin jälkeenpäin tottakai) kuinka pelokkaina me lähdimme ulos 500 metrin päässä sijaitsevaan miniMarkettiin. Matkalla joku mies tarjosi lastaan meille, mutta muuten kohtasimme vain joko uteliaita tai hymyileviä kasvoja. Olimme joka tapauksessa todella peloissamme ja varmoja, että joko meidät murhataan silkasta ilosta tai sitten meiltä ainakin ryöstetään vaatteetkin päältä. Mitään sellaista ei kuitenkaan tapahtunut ja pääsimme ehjin nahoin takaisin turvalliseen hotelliimme. Olimme suunnitelleet menevämme ostoskeskukseen Jakartassa, mutta saimme tietää, että se ei olisi kovin kannattavaa, sillä hotellimme sijaitsi kaukana keskustassa ja liikenneruuhkien takia sinne olisi kestänyt noin puolitoistatuntia. Ja jos jotain Jakartasta jäi minulle mieleen, niin se on sitten liikenneruuhkat. Niistä puhuttiin ja niitä myös koettiin!
Illalla kävimme syömässä buffet-illallisen hotellin ravintolassa, joka oli täynnä muslimeja meitä lukuunottamatta. Mistä tulikin mieleeni, että hotellin jokaisessa huoneessa oli katossa nuoli osoittamassa mekan suunnan, kuinka kätevää!
Aamupalan jälkeen lähdimme Mallan ja Katriinan kanssa taksillä kohti Suomen suurlähetystöä, sillä minä olin uuden passin hakureissulla. Vanhanihan meni rikki Kiinan reissulla. Olin sopinut tulevani Suomen suurlähteystöön heti aamusesta, mutta kuten arvata saattaa, ruuhkien - ja mielenosoitusten - takia matka kesti yllättävän kauan. Pyörimme keskustassa varmaankin puolituntia sen takia, ettei kuski yksin kertaisesti tiennyt, missä "Firland":in suurlähetystö sijaitsee. Hän kyllä urheasti kysyin kymmeneen otteenseen neuvoa joka ikisestä muun maan suurlähetystöstä, mutta luulenpa, että hänelle yritettiin neuvoa Irlannin lähtetystöä, mies parka ei osannut sanoa Finland!
No, löysimme puoltatoistatuntia myöhemmin lähetystön ja papereiden allekirjoittamisen, sormenjälkien antamisen ja kahden miljoonan rupian maksun jälkeen lähdimme lähteystöstä uunituore passi taskussa kohti takaisin hotellia, Starbuckin'sin kautta tottakai. Meitä oltiin varoiteltu kaupungissa sinä päivänä riehuvista mielenosoituksista ja neuvottu pysymään kaukana niistä, koska silloin tällöin ne saattoivat yltyä väkivaltaisiksi. Olisimme mieluusti pysyneet poissa mielenosoituksista (jotka tällä kertaa koskivat anti-korruptiota ja anti-anti-korruptiota, siis korruptiota vastaan taistelevia tahoja vastaan osoitettu mielenosoitus), mutta matkalla hotellille tunnuimme törmäävän niihin tuon tuosta. "Jalan ini tidak bagus"-lausahduksia (=tämä tie ei ole hyvä) kuultiin muutamaan otteeseen kuskilta ja tehtiin u-käännös, kun mellakoitsijat valtasivat kadun edessä.
Olimme takaisin huoneessa vasta kahden jälkeen, joten suihku-hiukset-meikki-pukeutumis-operaatio voitiin jo melkein aloittaa. Meille oltiin varoiteltu ruuhkia niin ahkerasti, että päätimme pelata varman päälle ja lähteä 2,5 tuntia aiemin juhliin. Matka meni kuitenkin joutuisasti ja meille jäi tunti luppoaikaa, jonka käytimme, mitenkäs muuten kuin viereisessä ostoskeskuksessa pyörien. Se osoittautuikin ehkä suurimmaksi virheeksi heti korkeiden uusien kenkien valitsemisen jälkeen, sillä jo ennen juhlapaikalle pääsyä jalat huusivat nimeäni. Ilmeisesti 4 kk flipfloppeihin tottumisen jälkeen jalkani eivät oleet ihan normaaleissa 9 sentin korkojen sietotilassa, sillä koko ilta meni polttavan kipeiden jalkojen ajatteluun.
Saavuimme juhlapaikalle, suurlähettilään residenssiin, heti seitsemän aikaan, jossa illan ainoa virallinen osuus oli suurlähettilään Antti Koistisen kättely. Muuten ilta olikin vapaamuotoista jutustelua ja mikä parasta - syömistä ja juomista. Paikalla oli Indonesiassa pysyvästi asustavia Suomalaisia, mutta myös joitakin ulkomaalaisia ja paikallisia yhteistyökumppaneita. Jossain vaiheessa iltaa paikalle saapui vähin äänin illan kunnia vieras, vahvistaen aiemmat huhut, Martti Ahtisaari. ("Hyvä Marttiiii!") Ja eräät teistä arvaavatkin, mikä biisi oli illan teemalaulu päässäni; "Martti Ahtisaari sai nobel-palkinnon. Hyvä Marttiii! Ai ai vaareja, joita ei nobel-palkita, mutta meidän vaarilla Nobel-pysti on! Onkohan Martti itse kuullut koskaan tuota Pasilan helmeä?!
Pakko vielä vähän hehkutta sitä tärkeintä, eli ruokaa! Tarjolla oli suomalaisia juustoja, graavilohta, lihapullia... Ai ai, että meitä hellittiin! Eikä jälkkäripöytäkään jättänyt kylmäksi ihanalla juustokakullaan ja muilla herkuilla. Kyllä se koti-ikävä taas hetkeksi hellitti. Juhlavastaanotto kesti noin kymmeneen, jonka jäkeen väki alkoi hiljalleen valua ulos. Mekin sipsutimme kipeillä jaloillamme ulos ja pyysimme saada taksin. Pääsimme juhlan arvokkuudella mustan mersun nahkapenkkien suojissa takasin hotellille. Muutamat uskaliaat suomalaiset lähtivät vielä jatkamaan baareihin, mutta meidän päkiämme eivät antaneet armoa ja nukkumaan oli päästävä, olimmehan seuraavana aamuna suuntaamassa Singaporeen.
sunnuntai 27. joulukuuta 2009
Äiti saapuu!
Viikko Kiinan reissun jälkeen äitini saapui tänne Balille ystävänsä Riitan ja tämän miehen Tapion kanssa. Olin jo järjestänyt niin, että olin heitä kentällä vastassa ja palkannut autokyydityksen Ubudiin, missä he viettivät pari ensimmäistä päivää. Jälleennäkeminen oli yhdellä sanalla kuvattuna; ihanaa! Ja luulenpa, että äidin tänne tulo myös vähän pahensi koti-ikävääni, en tiedä miten se on mahdollista, mutta niin kävi.
Minä olin päivän Ubudissa äidin, Riitan ja Tapion kanssa, mutta lähdin yöksi kotiin, koska minulla oli seuraavana päivänä yliopistolla kielen harjoitustentti, jota en halunnut missata. Sitä seuraavana päivänä 1.12 he kuitenkin saapuivat villalleni, jossa he majoittuivat koko loppu lomansa Balilla. Tyttö pääsi siis äidin viereen nukkumaan viikoksi! :)
Viikkoa värittikin auringon palvominen, kaupoilla juokseminen ja ah, mikä parasta, ihanat ravintolat ja niiden ihanaakin ihanammat ruoat! Tähän asti olin syönyt lähes joka kerta suhteellisen halvoissa paikoissa, ja vaikka niissäkin ruoka on hyvää, niin pakko myöntää, että nyt oli kyllä Janican onnen päivät, niin herkullisia ruokia tuli syötyä. Kiitos vielä kerran äiti!
Yhtenä päivänä lähdimme isommalla porukalla laskemaan koskea. Mukana olivat äiti, Riitta, Tapio ja me "balilaiset" Malla, Katriina, Katriinan miesystävä Marko (joka vietti kokonaisen kuukauden täällä rakkaansa kanssa), Annika ja Annikan veli Jaakko. Meitä tultiin hakemaan koti-ovelta ja puolentoista tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme dropp-off paikalle. Saimme varusteiksi pelastusliivit, kypärät ja melat. Kipusimme niin jyrkkää vuorenrinnettä alas joenuomaan, että jo ennen kumiveneeseen istumista jalat tärisivät sekä adrenaliinista että maitohapoista. Jakauduimme kahteen veneeseen, joissa molemmissa oli omat oppaansa. Joki ei ollut kovinkaan hurja, muutamaa hyvin pientä pudotusta lukuunottamatta, mutta maisemat olivat sitäkin upeammat! Joki kiemurteli vuorien välistä ja vuoria peitti miloin upeat kalliot ja milloin tiheä viidakko. Tehtävämme oli silloin tällöin lykkiä vähän lisää vautia meloilla, mutta pääasiassa istuskelimme ja ihailimme luontoa. Näimme reissulla apinan korkealla puussa, varaanin ottamassa aurinkoa kivella ja sattuipa kohdalle myös paikallista ihmisväestöä, jotka kylpivät alasti meistä piittaamatta joenvarrella.
Teimme muutamia pysähdyksiä, esimerkiksi kalliokaiverruksia tai vesiputouksia ihastelemaan. Loppumetreillä hyppäsimme liivit päällä jokeen ja annoimme virran viedä meitä hiljalleen eteenpäin. Päätepysäkin rankin koitos oli kivuta parisataa metriä vuorenrinnettä ylös, mutta palkintona meitä odotti suihku ja matkan hintaan kuuluva buffet-päivällinen, jonka nautimme hyvällä ruokahalulla. Päivä oli ikimuistoinen, vaikkei se kokemuksena mikään hurja adrenaliinin täytteinen seikkailu ollutkaan.
Minä olin päivän Ubudissa äidin, Riitan ja Tapion kanssa, mutta lähdin yöksi kotiin, koska minulla oli seuraavana päivänä yliopistolla kielen harjoitustentti, jota en halunnut missata. Sitä seuraavana päivänä 1.12 he kuitenkin saapuivat villalleni, jossa he majoittuivat koko loppu lomansa Balilla. Tyttö pääsi siis äidin viereen nukkumaan viikoksi! :)
Viikkoa värittikin auringon palvominen, kaupoilla juokseminen ja ah, mikä parasta, ihanat ravintolat ja niiden ihanaakin ihanammat ruoat! Tähän asti olin syönyt lähes joka kerta suhteellisen halvoissa paikoissa, ja vaikka niissäkin ruoka on hyvää, niin pakko myöntää, että nyt oli kyllä Janican onnen päivät, niin herkullisia ruokia tuli syötyä. Kiitos vielä kerran äiti!
Yhtenä päivänä lähdimme isommalla porukalla laskemaan koskea. Mukana olivat äiti, Riitta, Tapio ja me "balilaiset" Malla, Katriina, Katriinan miesystävä Marko (joka vietti kokonaisen kuukauden täällä rakkaansa kanssa), Annika ja Annikan veli Jaakko. Meitä tultiin hakemaan koti-ovelta ja puolentoista tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme dropp-off paikalle. Saimme varusteiksi pelastusliivit, kypärät ja melat. Kipusimme niin jyrkkää vuorenrinnettä alas joenuomaan, että jo ennen kumiveneeseen istumista jalat tärisivät sekä adrenaliinista että maitohapoista. Jakauduimme kahteen veneeseen, joissa molemmissa oli omat oppaansa. Joki ei ollut kovinkaan hurja, muutamaa hyvin pientä pudotusta lukuunottamatta, mutta maisemat olivat sitäkin upeammat! Joki kiemurteli vuorien välistä ja vuoria peitti miloin upeat kalliot ja milloin tiheä viidakko. Tehtävämme oli silloin tällöin lykkiä vähän lisää vautia meloilla, mutta pääasiassa istuskelimme ja ihailimme luontoa. Näimme reissulla apinan korkealla puussa, varaanin ottamassa aurinkoa kivella ja sattuipa kohdalle myös paikallista ihmisväestöä, jotka kylpivät alasti meistä piittaamatta joenvarrella.
Teimme muutamia pysähdyksiä, esimerkiksi kalliokaiverruksia tai vesiputouksia ihastelemaan. Loppumetreillä hyppäsimme liivit päällä jokeen ja annoimme virran viedä meitä hiljalleen eteenpäin. Päätepysäkin rankin koitos oli kivuta parisataa metriä vuorenrinnettä ylös, mutta palkintona meitä odotti suihku ja matkan hintaan kuuluva buffet-päivällinen, jonka nautimme hyvällä ruokahalulla. Päivä oli ikimuistoinen, vaikkei se kokemuksena mikään hurja adrenaliinin täytteinen seikkailu ollutkaan.
lauantai 26. joulukuuta 2009
Kanton-Bangkok-Bali
Aamulla (kröhöm, klo 13) ei onneksi ollut krapulaa. Lähdin pienen itsetutkiskelun jälkeen taas tutkiskelemaan kaupunkia. Päätin valita satunnaisen metro-aseman ja katsoa, mitä sieltä löytyy. Yllättäen löysin itseni isosta maanalaisesta ostoskeskuksesta. Rahani alkoivat olla jo vähissä, joten tyydyin vain kiertelemään keskusta. Tarkoitukseni oli myös hämätä ja kadottaa minua seuraava vanha mies, jonka huomasin tähyilevän sillä silmällä laukkuani jo metroasemalla. Onnistuin siinä ja loppu päivä sujui suhteellisen rauhallisesti.
Kävin myös maanpinnalla ja löysin sieltä aivan ihastuttavan (taas!) puiston. Se oli täynnä ihmisiä, sillä kylmä rintama alkoi jo hieman väistyä ja pilvien takaa pilkottava aurinko lämmitti mukavasti. Ihmiset istuivat rennosti penkeillä, kävelivät ympäriinsä, pelasivat korttia, useat keski-iän ylittäneet pelasivat footbägin-tyylistä peliä. Kävelin ympäriinsä, ihastelin suuria puita ja istutuksia ja nautin auringon lämmöstä kasvoillani.
Kun vihdoin pääsin hostellille, tapasin sen ulkopuolella Miken, jonka kanssa päätimme lähteä syömään ja kiertelemään kaupunkia. Kävimme pikku tee-kaupoissa ja päädyimme täpötäyteen mereneläviin erikoistuneeseen ravintolaan. Valitsimme altaasta sopivan näköisen 800 grammaisen ravun, joka kokattiin meille juustokastikkeessa. Kastike osoittautui herkulliseksi, mutta erittäin huonoksi ja sottaiseksi vaihtoehdoksi, sillä käsin ja pähkinänsärkijää muistuttavalla esineellä ravunlihan kaivaminen oli juustonliukastamasta kovasta kuoresta eittämättä haastavaa. Mutta hyvää!
Erittäin pitkän ruokailun jälkeen kävelimme kaduilla ja ohitimme useita asunnottomia, jotka olivat yöksi leiriytyneet kävelykaduille täkkien alle. Mike löysi viimein hierontapaikan, josta oli puhunut viimeiset päivät ja jäi ottamaan hieronnan. Minä palasin valehtelematta hieman peloissani asunnottomien ohi lähimmälle metroasemalle puolijouksua ja siitä takaisin hostellille.
Viimeisen päivän Kantonissa vietin pyörien kaupugissa ja odottaen iltaa ja ihanaa paluuta takaisin Balille. Tai no, paluu ei ollut ihana, mutta perillä Balilla olisi ihanaa. Lentoni lähti vasta illalla yhdentoistamaissa, joten lähdin kentälle vasta seitsemän jälkeen hostellilta. Jäähyvästien ja yhteystietojen vaihtaminen ihmisten kanssa, joihin olin juuri tutustunut, kesti yllättävän kauan (tai sitten tapani mukaan olin tälläkin kerralla vain hidas lähtemään) joten myöhästyin hieman metrosta ja minun onnistui juuri ja juuri juosta kentälle lähtevään bussiin rinkka selässäni. Kentällä kaikki sujui hyvin, eikä rikkinäisestä passistani tullut sanomista. Konekin lähti ajallaan ja yhden jälkeen yöllä olin Bangkokin kentällä, missä minulla oli noin 5 tuntia odottelua seuraavaan Balin koneeseen. Vaihto sujui yllättävän mukavasti ravintolassa istuen ja dataillen. Vihdosta viimein klo 6 jälkeen aamulla kone Balille lähti ajallaan ja lento meni kaiken kaikkiaan hyvin. Olipa ihana olla taas tutussa ja turvallisessa 32 asteen lämmössä! Täytyy kyllä sanoa, että Kiinan kylmyys oli ehtinyt mennä jo luihin ja ytimiin, sillä paluun jälkeen koin muutaman päivän kylmänväristyksiä Balin kuuman auringon alla kunnes taas normaalihiki alkoi virrata!
Kävin myös maanpinnalla ja löysin sieltä aivan ihastuttavan (taas!) puiston. Se oli täynnä ihmisiä, sillä kylmä rintama alkoi jo hieman väistyä ja pilvien takaa pilkottava aurinko lämmitti mukavasti. Ihmiset istuivat rennosti penkeillä, kävelivät ympäriinsä, pelasivat korttia, useat keski-iän ylittäneet pelasivat footbägin-tyylistä peliä. Kävelin ympäriinsä, ihastelin suuria puita ja istutuksia ja nautin auringon lämmöstä kasvoillani.
Kun vihdoin pääsin hostellille, tapasin sen ulkopuolella Miken, jonka kanssa päätimme lähteä syömään ja kiertelemään kaupunkia. Kävimme pikku tee-kaupoissa ja päädyimme täpötäyteen mereneläviin erikoistuneeseen ravintolaan. Valitsimme altaasta sopivan näköisen 800 grammaisen ravun, joka kokattiin meille juustokastikkeessa. Kastike osoittautui herkulliseksi, mutta erittäin huonoksi ja sottaiseksi vaihtoehdoksi, sillä käsin ja pähkinänsärkijää muistuttavalla esineellä ravunlihan kaivaminen oli juustonliukastamasta kovasta kuoresta eittämättä haastavaa. Mutta hyvää!
Erittäin pitkän ruokailun jälkeen kävelimme kaduilla ja ohitimme useita asunnottomia, jotka olivat yöksi leiriytyneet kävelykaduille täkkien alle. Mike löysi viimein hierontapaikan, josta oli puhunut viimeiset päivät ja jäi ottamaan hieronnan. Minä palasin valehtelematta hieman peloissani asunnottomien ohi lähimmälle metroasemalle puolijouksua ja siitä takaisin hostellille.
Viimeisen päivän Kantonissa vietin pyörien kaupugissa ja odottaen iltaa ja ihanaa paluuta takaisin Balille. Tai no, paluu ei ollut ihana, mutta perillä Balilla olisi ihanaa. Lentoni lähti vasta illalla yhdentoistamaissa, joten lähdin kentälle vasta seitsemän jälkeen hostellilta. Jäähyvästien ja yhteystietojen vaihtaminen ihmisten kanssa, joihin olin juuri tutustunut, kesti yllättävän kauan (tai sitten tapani mukaan olin tälläkin kerralla vain hidas lähtemään) joten myöhästyin hieman metrosta ja minun onnistui juuri ja juuri juosta kentälle lähtevään bussiin rinkka selässäni. Kentällä kaikki sujui hyvin, eikä rikkinäisestä passistani tullut sanomista. Konekin lähti ajallaan ja yhden jälkeen yöllä olin Bangkokin kentällä, missä minulla oli noin 5 tuntia odottelua seuraavaan Balin koneeseen. Vaihto sujui yllättävän mukavasti ravintolassa istuen ja dataillen. Vihdosta viimein klo 6 jälkeen aamulla kone Balille lähti ajallaan ja lento meni kaiken kaikkiaan hyvin. Olipa ihana olla taas tutussa ja turvallisessa 32 asteen lämmössä! Täytyy kyllä sanoa, että Kiinan kylmyys oli ehtinyt mennä jo luihin ja ytimiin, sillä paluun jälkeen koin muutaman päivän kylmänväristyksiä Balin kuuman auringon alla kunnes taas normaalihiki alkoi virrata!
maanantai 23. marraskuuta 2009
Shop Shop & Hip Hop
Kylmänväreisen yön jälkeen heräsin edelleen täristen. Silti peiton (siis peittojen) alla oli sen verran lämmin, että en olisi millään halunnut nousta ylös ja kohdata kylmää ilmaa huoneessani. Olin kuitenkin Garethin kanssa sopinut tapaavani hänet aamupäivällä hostellin aulassa ja sopinut shoppailureissun keskustaan. Kun sitten hytisten saavuin alakertaan, ei ketään näkynyt, joten aloin selailla nettiä ja karttaa, jonka olin ostanut hostellin aulasta. Myöhemmin kävi ilmi, että kun minä olin lähtenyt huoneeseeni nukkumaan illalla, pojat olivat ostaneet lisää viinaa ja lopulta päätyneet läheiseen baariin laulamaan karaokea ja tanssimaan paikallisten maanvieljelijöiden ja bisnesmiesten kanssa. Loppujen lopuksi, Garethin housut olivat revenneet koko pituudelta eikä hänellä ole vieläkään mitään muistikuvaa, miten niin oli käynyt.
Kun Gareth vihdoin saapui aulaan, hän tuli täristen krapulasta kädessään pitsalaatikko. Krapulasta päätellen heillä mahtoi olla hyvä loppuilta. Jutustelimme hetken aulassa. Gareth on asunut vuoden täällä Guangzhoussa, joten hän tietää kaikki paikat ja uskomattoman paljon kaikesta mitä täällä tapahtuu. Parempaa city-opasta en olisi voinut toivoa!
YHA Riverside Youth Hostellissa on paljon reissaajia ja useat hostellin asukkaat viettävät täällä enemmänkin aikaa. Muutama kanadalainen aikoo etsiä täältä töitä. Ilmeisesti täällä saa englannin opettajan hommia todella helposti ja palkka on suhteellisen hyvä. Kuulin erään pojan saavan noin 1200 dollaria kuussa 20stä opetustunnista per viikko. Eräs Seth (vietnamilaista alkuperää, mutta USAn kansalainen New Yorkista) saapui tänne viime viikolla. Isossa omenassa hän suunnitteli naisten vaatteita, mutta tornien romahdettua hän lähti kiertämään maailmaa ja sillä reissulla hän on vieläkin, 8 vuotta myöhemmin. Hän on töissä jenkkifirmalla ja hänen työnsä on etsiä täältä kaikkea uutta, mitä voisi kuljettaa jenkkeihin myytäväksi - eli hän siis shoppailee työkseen. Ei paha!!
No, joka tapauksessa, lähdimme vihdoin kiertelemään Guangzhoun keskustaan. Menimme lautalla Pearl riverin yli (joka maksoi huimat 10 senttiä!) Shamian saarelle, joka on entinen englantilaisten ja ranskalaisten kauppa-tukikohta. Kävin siellä pankissa vaihtamassa rahaa, jonka jälkeen olin valmis päivään kaupungilla. Matkalla kävelimme ohi paikallisten katumyymälöiden. En ollut ihmeissäni, kun ohitimme kaikenlaisia mereneläviä ankeriaista haineviin, mutta sitten tulivat elävät skorpioonit, kilpikonnat ja puolikas alligaattori. Ja ei - ruokahaluni ei tässä kohtaa ollut kummoinen!
Guangzhou on iso (siis oikeasti iso, yli 10 miljoonaa ihmistä) kaupunki, mutta jotkut paikat olivat kävelymatkan päässä. Shamianilta kävelimme suhteellisen läheiselle todella suurelle ja hektiselle shoppailuun keskittyneelle kävelykadulle. Ja pakko myöntää, että siellä mustahiuksisten pikkuihmisten määrä oli melkoinen. Ja Garethin mukaan se ei ollut vielä mitään, sillä oli arkipäivä. Guangzhouhun on iskenyt ostomania, shoppailla voi melkein ympäri vuorokauden ja jos jotakin maailmassa haluat, niin se löytyy satavarmasti tästä kaupungista! Kävelimme monta tuntia vain katsellen kauppoja, ohitimme kokonaisia kortteleita, jotka olivat erikoistuneet mm. tarroihin, housuihin, maaleihin, toimistotarvikkeisiin, vaakoihin, laboratorio-välineisiin... You name it! Maali-korttelissa näin useissa ikkunoissa lasipurkeissa glitteriä kaikissa maailmanväreissä. Kynsien kanssa puuhailijana minun oli mentävä kysymään josko voisin ostaa muutaman pikkupussin, mutta mikä ilahdus - sain ne ilmaiseksi! Kaippa he luulivat, että olin bisnes-matkalla etsimässä yritykselleni bulkkitavarana ostettavaa niin kuin moni ulkomaalainen tässä kaupungissa on.
Olisin halunnut ostaa jotkut ihanat kengät, mutta yllättävää kyllä minun jalkaani sopivia kenkiä oli kai edes turha haikailla tässä kaupungissa, jossa yleisin kengän koko taitaa olla 35 ja ihmiset muutenkin noin 150 cm pitkiä (lue: lyhyitä!). Täytyy myöntää, että tunsin itseni melkoiseksi jättiläiseksi. Hehkeänä skandinaavina vedin paljon katseita puoleeni. Useasti (varsinkin vanhemmat) paikalliset seisahtuivat suu auki ihastelemaan ja yleensä myös jatkoivat minun jo ohi mentyä.
Seuraavana päivänä heräsin taas joskus klo 12 ja 13 välillä. Tein pientä jumppaa ja suihkun jälkeen kuulin vaativaa koputusta oveltani. Kävi ilmi, että suihkuveteni oli tulvinut alakerran huoneeseen ja minun piti pakata kimpsuni ja muuttaa toiseen (ilokseni isompaan) huoneeseen. Sain huoneen parisänkyineen toiselta puolelta taloa, johon aamupäivän aurinko paistoi ja toi hieman lämpöä kylmyyteen.
Olin saanut Garethilta ja hänen ystäviltään kutsun illalla sushi-ravintolaan (all you can eat/drink 15e), mutta kun vihdoin pääsin aulaan, ei ketään enää näkynyt. Datailin hetken kunnes Kalifornialainen Mike kysyi tiesinkö hyvää ravintolaa lähistöllä. Vastasin, että en, mutta voisin lähteä hänen kanssaan etsimään sellaista. Päädyimme viettämään koko päivän ja illan yhdessä kaupungilla shoppaillen ja kävellen. Mike asuu nykyään Pietarissa, missä hän pyörittää omistamaansa kieli-koulua. Kun vihdoin saavuimme hostellille kello oli jo lähellä puolta yötä. Emme kuitenkaan olleet valmiita antamaan periksi, vaihdoimme vaatteet ja suuntasimme baari-kadulle. Menimme ensimmäiseen vastaantulevaan baariin, jossa filippiiniläinen bändi (oikeastaan vain nainen laulamassa ja mies soittamassa syntikkaa) esiintyi. Nainen lauloi kyllä hyvin, mutta kysyttyään kotimaatamme hän omisti minulle muutaman Aban biisin. En tiedä luuliko, että Abba on Suomesta, vai ajatteliko hän, että Ruotsi on tarpeeksi lähellä. No, hän tietysti (alan jo tottua tähän) raahasi minut tanssilavalle ja yritti tyrkyttää mikrofoonia minulle. Vedän rajan tanssiin, joten tyydyin vain hytkymään hänen kanssaan hetken ennen siirtymistä takaisin kaljan ääreen.
Vaikka bändi oli hyvä ko. baarissa, muu viihtyvyys ei ollut kovin huipussa, joten päätimme lähteä seuraavaan. Kävimme muutamassa baarikadun muussa baarissa vain todetaksemme ne joko täysin tyhjiksi tai sitten todella mauttomiksi. Lopulta bongasimme taksin, jolle Mike viittoi hataralla kiinalla: "Ihmisiä. Tanssia. Disko." Ja hetkessä olimme matkalla - ties minne! Päädyimme kadunvarteen, jossa oli 3 baaria. Menimme ennakkoluulottomasti ensimmäiseen, joka osottautui tummaihoisten kantapaikaksi. Emme oikein tunteneet oloamme kotoisaksi ghetto-kolossa, joten siirryimme seuraavaan, joka tosin osoittautui edellistä pahemmaksi. Ensin silmiin osui lavalla hytkyvä tyttö stringeissä ja liiveissä. Ja seuraavaksi asiakaskunta, joka koostui middle-east-miehistä ja prostituoiduista. Emme edes halunneet nähdä kolmatta baaria, joten siirryimme jälleen taksiin. Pyysimme sitä ajamaan erään kiinalaisen baaritytön suosittelemaan baariin, joka iloksemme osoittautui melko hyväksi paikaksi. Pääsymaksu oli huimat 5 euroa, mutta sisällä oli nuoria kiinalaisia ja loistavaa bilemusiikkia. Long island icetea:lla jaksoimme juhlia klo 5 asti ja hauskaa oli! Täytyy vielä kertoa yksi hauska juttu, joka sattui Mikelle. Vessasta tullessa hän pesi käsiä ja baarin työntekijä (miespuolinen "vessanvartija") alkoi hieroa hänen pakaroitaan! En tiedä mikä homman nimi oli, mutta Mike ei näyttänyt (yllättäen) tästä nauttivan.
Kännissä ja väsyneenä uni tuli hyvin, eikä kylmääkään juuri enää tuntenut!
Kun Gareth vihdoin saapui aulaan, hän tuli täristen krapulasta kädessään pitsalaatikko. Krapulasta päätellen heillä mahtoi olla hyvä loppuilta. Jutustelimme hetken aulassa. Gareth on asunut vuoden täällä Guangzhoussa, joten hän tietää kaikki paikat ja uskomattoman paljon kaikesta mitä täällä tapahtuu. Parempaa city-opasta en olisi voinut toivoa!
YHA Riverside Youth Hostellissa on paljon reissaajia ja useat hostellin asukkaat viettävät täällä enemmänkin aikaa. Muutama kanadalainen aikoo etsiä täältä töitä. Ilmeisesti täällä saa englannin opettajan hommia todella helposti ja palkka on suhteellisen hyvä. Kuulin erään pojan saavan noin 1200 dollaria kuussa 20stä opetustunnista per viikko. Eräs Seth (vietnamilaista alkuperää, mutta USAn kansalainen New Yorkista) saapui tänne viime viikolla. Isossa omenassa hän suunnitteli naisten vaatteita, mutta tornien romahdettua hän lähti kiertämään maailmaa ja sillä reissulla hän on vieläkin, 8 vuotta myöhemmin. Hän on töissä jenkkifirmalla ja hänen työnsä on etsiä täältä kaikkea uutta, mitä voisi kuljettaa jenkkeihin myytäväksi - eli hän siis shoppailee työkseen. Ei paha!!
No, joka tapauksessa, lähdimme vihdoin kiertelemään Guangzhoun keskustaan. Menimme lautalla Pearl riverin yli (joka maksoi huimat 10 senttiä!) Shamian saarelle, joka on entinen englantilaisten ja ranskalaisten kauppa-tukikohta. Kävin siellä pankissa vaihtamassa rahaa, jonka jälkeen olin valmis päivään kaupungilla. Matkalla kävelimme ohi paikallisten katumyymälöiden. En ollut ihmeissäni, kun ohitimme kaikenlaisia mereneläviä ankeriaista haineviin, mutta sitten tulivat elävät skorpioonit, kilpikonnat ja puolikas alligaattori. Ja ei - ruokahaluni ei tässä kohtaa ollut kummoinen!
Guangzhou on iso (siis oikeasti iso, yli 10 miljoonaa ihmistä) kaupunki, mutta jotkut paikat olivat kävelymatkan päässä. Shamianilta kävelimme suhteellisen läheiselle todella suurelle ja hektiselle shoppailuun keskittyneelle kävelykadulle. Ja pakko myöntää, että siellä mustahiuksisten pikkuihmisten määrä oli melkoinen. Ja Garethin mukaan se ei ollut vielä mitään, sillä oli arkipäivä. Guangzhouhun on iskenyt ostomania, shoppailla voi melkein ympäri vuorokauden ja jos jotakin maailmassa haluat, niin se löytyy satavarmasti tästä kaupungista! Kävelimme monta tuntia vain katsellen kauppoja, ohitimme kokonaisia kortteleita, jotka olivat erikoistuneet mm. tarroihin, housuihin, maaleihin, toimistotarvikkeisiin, vaakoihin, laboratorio-välineisiin... You name it! Maali-korttelissa näin useissa ikkunoissa lasipurkeissa glitteriä kaikissa maailmanväreissä. Kynsien kanssa puuhailijana minun oli mentävä kysymään josko voisin ostaa muutaman pikkupussin, mutta mikä ilahdus - sain ne ilmaiseksi! Kaippa he luulivat, että olin bisnes-matkalla etsimässä yritykselleni bulkkitavarana ostettavaa niin kuin moni ulkomaalainen tässä kaupungissa on.
Olisin halunnut ostaa jotkut ihanat kengät, mutta yllättävää kyllä minun jalkaani sopivia kenkiä oli kai edes turha haikailla tässä kaupungissa, jossa yleisin kengän koko taitaa olla 35 ja ihmiset muutenkin noin 150 cm pitkiä (lue: lyhyitä!). Täytyy myöntää, että tunsin itseni melkoiseksi jättiläiseksi. Hehkeänä skandinaavina vedin paljon katseita puoleeni. Useasti (varsinkin vanhemmat) paikalliset seisahtuivat suu auki ihastelemaan ja yleensä myös jatkoivat minun jo ohi mentyä.
Seuraavana päivänä heräsin taas joskus klo 12 ja 13 välillä. Tein pientä jumppaa ja suihkun jälkeen kuulin vaativaa koputusta oveltani. Kävi ilmi, että suihkuveteni oli tulvinut alakerran huoneeseen ja minun piti pakata kimpsuni ja muuttaa toiseen (ilokseni isompaan) huoneeseen. Sain huoneen parisänkyineen toiselta puolelta taloa, johon aamupäivän aurinko paistoi ja toi hieman lämpöä kylmyyteen.
Olin saanut Garethilta ja hänen ystäviltään kutsun illalla sushi-ravintolaan (all you can eat/drink 15e), mutta kun vihdoin pääsin aulaan, ei ketään enää näkynyt. Datailin hetken kunnes Kalifornialainen Mike kysyi tiesinkö hyvää ravintolaa lähistöllä. Vastasin, että en, mutta voisin lähteä hänen kanssaan etsimään sellaista. Päädyimme viettämään koko päivän ja illan yhdessä kaupungilla shoppaillen ja kävellen. Mike asuu nykyään Pietarissa, missä hän pyörittää omistamaansa kieli-koulua. Kun vihdoin saavuimme hostellille kello oli jo lähellä puolta yötä. Emme kuitenkaan olleet valmiita antamaan periksi, vaihdoimme vaatteet ja suuntasimme baari-kadulle. Menimme ensimmäiseen vastaantulevaan baariin, jossa filippiiniläinen bändi (oikeastaan vain nainen laulamassa ja mies soittamassa syntikkaa) esiintyi. Nainen lauloi kyllä hyvin, mutta kysyttyään kotimaatamme hän omisti minulle muutaman Aban biisin. En tiedä luuliko, että Abba on Suomesta, vai ajatteliko hän, että Ruotsi on tarpeeksi lähellä. No, hän tietysti (alan jo tottua tähän) raahasi minut tanssilavalle ja yritti tyrkyttää mikrofoonia minulle. Vedän rajan tanssiin, joten tyydyin vain hytkymään hänen kanssaan hetken ennen siirtymistä takaisin kaljan ääreen.
Vaikka bändi oli hyvä ko. baarissa, muu viihtyvyys ei ollut kovin huipussa, joten päätimme lähteä seuraavaan. Kävimme muutamassa baarikadun muussa baarissa vain todetaksemme ne joko täysin tyhjiksi tai sitten todella mauttomiksi. Lopulta bongasimme taksin, jolle Mike viittoi hataralla kiinalla: "Ihmisiä. Tanssia. Disko." Ja hetkessä olimme matkalla - ties minne! Päädyimme kadunvarteen, jossa oli 3 baaria. Menimme ennakkoluulottomasti ensimmäiseen, joka osottautui tummaihoisten kantapaikaksi. Emme oikein tunteneet oloamme kotoisaksi ghetto-kolossa, joten siirryimme seuraavaan, joka tosin osoittautui edellistä pahemmaksi. Ensin silmiin osui lavalla hytkyvä tyttö stringeissä ja liiveissä. Ja seuraavaksi asiakaskunta, joka koostui middle-east-miehistä ja prostituoiduista. Emme edes halunneet nähdä kolmatta baaria, joten siirryimme jälleen taksiin. Pyysimme sitä ajamaan erään kiinalaisen baaritytön suosittelemaan baariin, joka iloksemme osoittautui melko hyväksi paikaksi. Pääsymaksu oli huimat 5 euroa, mutta sisällä oli nuoria kiinalaisia ja loistavaa bilemusiikkia. Long island icetea:lla jaksoimme juhlia klo 5 asti ja hauskaa oli! Täytyy vielä kertoa yksi hauska juttu, joka sattui Mikelle. Vessasta tullessa hän pesi käsiä ja baarin työntekijä (miespuolinen "vessanvartija") alkoi hieroa hänen pakaroitaan! En tiedä mikä homman nimi oli, mutta Mike ei näyttänyt (yllättäen) tästä nauttivan.
Kännissä ja väsyneenä uni tuli hyvin, eikä kylmääkään juuri enää tuntenut!
Menolippu Kiinaan - Guangzhou here I come!
Ensijärkytys: KYLMÄ, voi niiiiiiin KYLMÄ! Saavuin Guangzhouhun, paremmin tunnettu myös nimellä Kanton, iltapäivästä. Otin parituntia kestävän junan (18 e) Hong Kongin Hung Hom -asemalta ja saavuin Guangzhou East Trainstationille, jossa tullivirkailija ensitöikseen ilmoitti, että minun passini oli rikki ja se voisi aiheuttaa minulle ongelmia. En ollut huomannut sitä aiemmin, mutta passin etusivu oli melkein irti. Sen oli täytynyt vahingoittua Kiinan viisumia haettaessa, koska se ei sitä ennen todellakaan ollut rikki! No, pääsin kuitenkin maahan ja siirryin metroon. Kun tulin metrotunnelista ylös Guangzhoun kadulle ja pähkäilin mihin suuntaan kartasta olinkaan katsonut hostellini olevan, alkoi jo olla pimeätä. Löysin oikean kadun, mutta aloin epäillä olinpaikkaani joten yritin kysyä vastaantulevilta ihmisiltä neuvoa. Edes nuoret ihmiset eivät täällä juurikaan puhu englantia. Eivät ainakaan minulle. Löysin kuitenkin Baari-kadun, jolla Riverside YHA, Youth hostellini sijaitsi. Chekkasin itseni sisään ja sain mukavan, tällä kertaa hieman suuremman, huoneen omalla vessalla. Mutta mikä shokki, ei lämmitystä ja sekä ulkona ETTÄ sisällä on noin 10 astetta! Tämä ei voi olla totta! Puin kaikki vähänkin lämpimämmät vaatteet päälleni ja lähdin alakerran aulaan kysymään lämmityksestä, mutta eihän sitä tietenkään ollut. Minulle kerrottiin, ettei koko alueella ole missään lämmitystä koska sitä harvoin tarvittiin. Tämä on NIIIN minun tuuriani. Kun lähden johonkin, sää on joko huono tai todella huono, ja nyt niin kylmä. Ensitöikseni aloin katsella seuraavia mahdollisia lentoja pois täältä, mutta harmikseni ne olivat liian kalliita, joten nyt olen täällä. Palelen, mutta täällä ollaan sunnuntai-iltaan asti.
Aulasta sain ylimääräisen täkin ja kun olin kuljettamassa sitä huoneeseeni, mukava englantilaispoika alkoi juttelemaan ja kutsui ystäviensä kanssa istuskelemaan aulan sohville ja juomaan olutta. Oli mukava jutella ihmisten kanssa, sillä Hong Kongissa en päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin, ellei suomalaista poikaa oteta lukuun, jonka tapasin samana päivänä ennen lähtöä juna-asemalle. Siinä sitten istuttiin täkkien alla ja juteltiin kaikenlaista. Niin, ja juotiin olutta ja jonkun lähikaupasta hakemaa paikallista viinaa, joka haisi aivan passion-hedelmältä, mutta maistui paljon pahemmalta :D Illan päätteeksi sama englantilaispoika, Gareth, joka oli ollut täällä monesti aiemminkin, johdatti meidät läheiselle kadulle, jossa oli hänen mukaansa parasta grilli-ruokaa. Ja siellähän sitä oli. Vartaissa vaikka mitä eläintä, ja vaikka mitä eläimen osia. En tiedä (ja ehkä parempikin niin), mitä kaikkea tulin illan aikana syöneeksi! Sen tiedän, että yksi maistamani liha oli kanan sydäntä ja eräs uusista lempiherkuistani on valkosipulilla ja yrteillä maustettu, grillattu sini-simpukka!
Puolen yön jälkeen päätin minun nukkumaanmeno aikani tulleen ja siirryin takaisin hostellille ja oli pienestä orastavasta humalatilasta huolimatta NIIIN KYLMÄ! En tiedä miten voisin teille sitä kylmyyttä kuvailla, mutta voisin kertoa mitä minulla oli päällä yöllä: Sukkahousut ja niiden päällä pitkät yöhousut, jalassa sukat sekä lämpösukat (onneksi, onneksi ja onneksi otin ne mukaani!!!), toppi, pitkähihainen paita, kaksi suhteellisen paksua peittoa, airasian-viltti, jonka heitin pääni yli, ettei kasvoni jäätyisi. Siellä sitten kaiken sen vaatteen ja viltien alla palelin ja heräilin yöllä kylmyyteen. Ei tämä ole ollenkaan mukavaa, ei ollenkaan! Toivottavasti en tule kipeeksi, sillä voi olla etten pääse lähtemään maasta, saatika sitten pääse takaisin indoihin, kun kaikki epäilevät sikatautia! Huhhuh, no katsotaanpa mihin tämä reissu vielä johtaa. Toivottavasti ihanaan Balin lämpöön lopulta!
Ainiin ja täällä ei siis toimi Fakebuukki, eikä blogi! Joten päivittelen sen vuoksi näitä teksejä vasta näin jälkikäteen! Pus och kram kaikille!
Aulasta sain ylimääräisen täkin ja kun olin kuljettamassa sitä huoneeseeni, mukava englantilaispoika alkoi juttelemaan ja kutsui ystäviensä kanssa istuskelemaan aulan sohville ja juomaan olutta. Oli mukava jutella ihmisten kanssa, sillä Hong Kongissa en päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin, ellei suomalaista poikaa oteta lukuun, jonka tapasin samana päivänä ennen lähtöä juna-asemalle. Siinä sitten istuttiin täkkien alla ja juteltiin kaikenlaista. Niin, ja juotiin olutta ja jonkun lähikaupasta hakemaa paikallista viinaa, joka haisi aivan passion-hedelmältä, mutta maistui paljon pahemmalta :D Illan päätteeksi sama englantilaispoika, Gareth, joka oli ollut täällä monesti aiemminkin, johdatti meidät läheiselle kadulle, jossa oli hänen mukaansa parasta grilli-ruokaa. Ja siellähän sitä oli. Vartaissa vaikka mitä eläintä, ja vaikka mitä eläimen osia. En tiedä (ja ehkä parempikin niin), mitä kaikkea tulin illan aikana syöneeksi! Sen tiedän, että yksi maistamani liha oli kanan sydäntä ja eräs uusista lempiherkuistani on valkosipulilla ja yrteillä maustettu, grillattu sini-simpukka!
Puolen yön jälkeen päätin minun nukkumaanmeno aikani tulleen ja siirryin takaisin hostellille ja oli pienestä orastavasta humalatilasta huolimatta NIIIN KYLMÄ! En tiedä miten voisin teille sitä kylmyyttä kuvailla, mutta voisin kertoa mitä minulla oli päällä yöllä: Sukkahousut ja niiden päällä pitkät yöhousut, jalassa sukat sekä lämpösukat (onneksi, onneksi ja onneksi otin ne mukaani!!!), toppi, pitkähihainen paita, kaksi suhteellisen paksua peittoa, airasian-viltti, jonka heitin pääni yli, ettei kasvoni jäätyisi. Siellä sitten kaiken sen vaatteen ja viltien alla palelin ja heräilin yöllä kylmyyteen. Ei tämä ole ollenkaan mukavaa, ei ollenkaan! Toivottavasti en tule kipeeksi, sillä voi olla etten pääse lähtemään maasta, saatika sitten pääse takaisin indoihin, kun kaikki epäilevät sikatautia! Huhhuh, no katsotaanpa mihin tämä reissu vielä johtaa. Toivottavasti ihanaan Balin lämpöön lopulta!
Ainiin ja täällä ei siis toimi Fakebuukki, eikä blogi! Joten päivittelen sen vuoksi näitä teksejä vasta näin jälkikäteen! Pus och kram kaikille!
King Kong of Hong Kong
Nyt on tullut pyörittyä Hong Kongissa jo sen verran, että suurimman osan aikaa pystyn paikallistamaan itseni kartalta. Ensimmäisenä kokonaisena päivänä täällä päätin lähteä Kowloonista (mannerkiinassa kiinni) Hong Kongin saarelle, tutustumaan siihen oikeaan Hong Kongiin. En ole pahemmin joutunut ennen tätä käyttämään metroa, mutta onnekseni metrokartat ja kaikki kyltit ovat hyvin esillä myös täällä. Fiksuna tyttönä päättelin oikean linjan ja pääsin metrolla kohdepysäkilleni. Sieltä suuntasin hulppean ostoskeskuksen läpi (vain läpi tällä kertaa, sillä Pradat ja Burberryt eivät - vielä - ole minun budjetissani) kohti Hong Kongin puistoa. Sekin oli oikein ihastuttava puisto, joka osoittautui myös suosituksi valmistuneiden ja vihittyjen parien valokuvaus paikaksi. Kiertelin puistoa pitkin ja poikin välillä pysähtyen ihastelemaan kasvistoa tai vesiputouksia. Kävin myös suuressa lintupuistossa, jossa käveltiin siltoja pitkin kaukana ylhäällä ihastellen vapaana lentäviä lintuja.
Puiston reunassa oli visuaalisen taiteen näyttely, jossa olisin halunnut vierailla, mutta se oli parhaillaan korjattavana, joten se jäi tällä kertaa väliin. Suuntasinkin sitten seuraavaan kohteeseeni, the tram:lle ja Peakille, eli yhdelle Hong Kongin kuuluisimmalle nähtävyyksistä. The tram on raitiovaunu, joka kuljettaa turisteja korkealle vuorelle, jonka päälle on rakennettu näköalakohde ravintoloine, kauppoine ja ostoskeskuksineen. Siellä olisi voinut myös harrastaa ulkoilua kivetyillä kaduilla, jotka kiemurtelivat vuoristoa, mutta minun oli niiiiin kylmä (tosin en tiennyt mitä kylmä on ennen kuin saavuin Guangzhouhun, mutta siitä tuonnempana), etten voinut kauas lähteä kävelemään.
Näkymä the Peak:lta
Tyydyin ihastelemaan alle avautuvaa näkymää yli Hong Kongin, lahden ja Kowloonin. Näkymä tosin olisi voinut olla parempi, jos ei olisi ollut niin harmaa ja hieman sumuinen keli, mutta mukava kokemus silti. Nälän yllätettyä söin loistavan aterian Peakin yhdessä monista ravintoloista: uuniperunaa kylmäsavulohitäytteellä ceasar-salaatin ja cappuchinon kerra. NAM. Tramilla tulin myös takaisin alas vuorelta (noin 4 euroa maksoi edestakainen kyyti) ja otin bussin päämetroasemalle, mikä osottautui todella lyhyeksi matkaksi. No, onneksi bussikyydin hinta oli lähes olematon (0,3e). Päätin tutustua myös aseman vieressä olevaan ITC-ostoskeskukseen, kun olin päivän viettänyt ulkona oli ihana päästä lämpimiin sisätiloihin. Shoppailtua aikani (melkein ostin villakangastakin ja karvasaappaat, mutta päädyinkin villaliiviin sekä nilkkureihin) löysin ostoskeskuksesta elokuvateatterin ja päätin mennä katsomaan Michael Jacksonin This it it! -elokuvan. Täytyy kertoa, että mitä ikinä Jacksonista sanotaankin, hän on kiistämättä upea artisti ja ennen kaikkea kiistattoman hyvä "entertainer". Jos hän ei olisi kuollut, comeback-keikasta olisi tullut uskomaton spektaakkeli, jonka minäkin olisin halunnut nähdä, vaikken koskaan suuri fani ole ollutkaan.
Madame Tussaud'sin taidonnäyte
Täytyy vielä kertoa sen illan hostellille paluusta: leffan loppuessa kello oli jo yli puoli yksi. Hortoilin ostoskeskuksessa, koska en ymmärtänyt mihin metrokyltit viittasivat. Lopulta päätin lähteä vain urheasti seuraamaan yhden kyltin osoittamaan suuntaan. Kävelin ulkona, nyt jo pulssi hiukan kiihtyneenä ja etsin katseellani uusia kylttejä. Kun kävelin eräällä ylikulkusillalla näin alhaalla metroaseman pömpelin ja huojennuksesta huokaisten päätin, että meni se metro minne tahansa haluan pois kaduilta, joten suuntasin sinne ja onnekseni se sattui olemaan tunneli minun linja E-metroon. Ja pääsin kuin pääsinkin turvallisesti hostellille.
Ikuistin ensimmäisen näkemäni joulukuusen
Seuraavat päivät Hong Kongissa kuluivat joko puistoissa, kahviloissa tai ostoskeskuksissa pyörien. Kävin myös Hong Kongin taidemuseossa, mikä oli mukava kokemus. Olisin käynyt myös Ngong Ping 360 cable car ajelulla Lantau-saarella, mutta saavuin sinne Outlet-ostoskeskuksesta liian myöhään, joten en olisi päässyt enää katsomaan suurta istuvaa buddhaa määränpäässä, joten jätin sen väliin. Ilma Hong Kongissa ei kuulemma ole 10-15 vuoteen ole ollut yhtä kylmä kuin se on ollut tämän viikon (10-15 astetta) ja arvaatte varmaan mikä shokki tämä oli minulle, auringon lapselle, joka on viettänyt viimeiset 2 kuukautta Balin paahtavassa 32 asteen lämmössä hikoillen! Ja niin, täällä päin ei ole ollenkaan lämmitystä. Jotenkin kuitenkin pääsin kylmyyden yli ja nautin Hong Kongista todella paljon. Naiset täällä pukeutuvat minusta todella kauniisti. Ja huh, mitä rakennekynsiä. Näin koristeellisia kynsiä harvoin Suomessa näkee! Melkein otin itsekin sellaiset, sillä ne maksavat täällä vain noin 17-20 euroa eli todella halvalla olisi saanut. Hong Kongista jäi minulle hyvä kuva, siellä oli turvallista ja helppoa liikkua ja useimmat puhuivat edes vähän englantia. Paljon jäi minulta näkemättä, mutta ehkäpä joskus palaan tänne. Sitten, kun minulla on paaaaljon rahaa tuhlattavana ;)
Puiston reunassa oli visuaalisen taiteen näyttely, jossa olisin halunnut vierailla, mutta se oli parhaillaan korjattavana, joten se jäi tällä kertaa väliin. Suuntasinkin sitten seuraavaan kohteeseeni, the tram:lle ja Peakille, eli yhdelle Hong Kongin kuuluisimmalle nähtävyyksistä. The tram on raitiovaunu, joka kuljettaa turisteja korkealle vuorelle, jonka päälle on rakennettu näköalakohde ravintoloine, kauppoine ja ostoskeskuksineen. Siellä olisi voinut myös harrastaa ulkoilua kivetyillä kaduilla, jotka kiemurtelivat vuoristoa, mutta minun oli niiiiin kylmä (tosin en tiennyt mitä kylmä on ennen kuin saavuin Guangzhouhun, mutta siitä tuonnempana), etten voinut kauas lähteä kävelemään.
Näkymä the Peak:lta
Tyydyin ihastelemaan alle avautuvaa näkymää yli Hong Kongin, lahden ja Kowloonin. Näkymä tosin olisi voinut olla parempi, jos ei olisi ollut niin harmaa ja hieman sumuinen keli, mutta mukava kokemus silti. Nälän yllätettyä söin loistavan aterian Peakin yhdessä monista ravintoloista: uuniperunaa kylmäsavulohitäytteellä ceasar-salaatin ja cappuchinon kerra. NAM. Tramilla tulin myös takaisin alas vuorelta (noin 4 euroa maksoi edestakainen kyyti) ja otin bussin päämetroasemalle, mikä osottautui todella lyhyeksi matkaksi. No, onneksi bussikyydin hinta oli lähes olematon (0,3e). Päätin tutustua myös aseman vieressä olevaan ITC-ostoskeskukseen, kun olin päivän viettänyt ulkona oli ihana päästä lämpimiin sisätiloihin. Shoppailtua aikani (melkein ostin villakangastakin ja karvasaappaat, mutta päädyinkin villaliiviin sekä nilkkureihin) löysin ostoskeskuksesta elokuvateatterin ja päätin mennä katsomaan Michael Jacksonin This it it! -elokuvan. Täytyy kertoa, että mitä ikinä Jacksonista sanotaankin, hän on kiistämättä upea artisti ja ennen kaikkea kiistattoman hyvä "entertainer". Jos hän ei olisi kuollut, comeback-keikasta olisi tullut uskomaton spektaakkeli, jonka minäkin olisin halunnut nähdä, vaikken koskaan suuri fani ole ollutkaan.
Madame Tussaud'sin taidonnäyte
Ikuistin ensimmäisen näkemäni joulukuusenMatka jatkuu vain...
Seuraavana päivänä Margaret'sin aamupalan jälkeen lähdin käymään vielä muutamassa kohteessa ennen Hong Kongiin matkustamista. Minulla ei ollut kiire lähteä, sillä majatalon isäntä sanoi minun voivan jättää huoletta kamani niin pitkäksi aikaa kun halusin ja voisin käyttää myöhemmin suihkua ja nettiä, vaikka check-out olikin jo puolilta päivin. Suuntasin ensin Lou Lim leocin puistoon, johon löysin tällä kertaa suhteellisen vaivattomasti (tajusin katsella kylttejä!). Matkalla bongasin suuren rakennuksen, joka osottautui Influenza clinic:si. Täytyy todeta, että täällä tuo lintuinfluenssa on jäänyt itseltä aivan huomaamatta. Balilla sitä ei tunnu esiintyvän, reissatessa sen huomaa lämpökameroina ja terveyskyselyina maahan tultaessa.
No, takaisin puistoon; Ihastuttava puisto, jossa oli minun onnekseni juuri käynnissä Bonzai-näyttely! Kaiken muotoisia ja näköisiä Bonzai-puita oli tuotu näytille, useat niistä varmasti erittäin harvinaisia, ainakin ne siltä näyttivät. Itsessään puisto koostui runsaasta kasvistosta, eriskummallisesti muodostuneista kivistä, soittoharjoituksista, pappa-porukoista pelaamassa dominoa, jumppaajista, maalareista... Ihastuttava, niin voisin sen yhteen sanaan hyvin tiivistää!
Ihasteltuani tarpeeksi lähdin kävelemään kohti Guian majakkaa. Aikamoinen kipuaminen oli vuorelle, jossa majakka komeili, mutta kyllä näköalat olivat vaivan arvoiset. Koko Macau avautui alleni ja viileän aamun aiheuttama palelu lakkasi kuin seinään mäkeä ylös puuskuttaessa. Käsittääkseni Guian majakka on vielä tänäkin päivänä käytössä. Kello alkoi jo tässä vaiheessa lähennellä puolta päivää, joten kipusin alas vuorelta kohti majapaikkaani ja kävin syömässä katkarapu wontonit ensimmäisessä vastaan tulevassa ravintolassa. Luulin jo hetkeksi päässeeni eroon riisistä ja etenkin nuudeleista, joita on Balilla tullut liiaksi nautittua, mutta enpä paljoa ajatellut kun niin luulin! Kiinahan on nuudeleiden suurkuluttaja, ja koska haluan syödä paikallista ruokaa, on alistuttava nuudeleille.
Kävin hakemassa kimpsuni Augusterista ja jätin jäähyväiset ihanille majoittajilleni. Rinkkoineni siirryin bussipysäkille ja kerrankin pääsin odottelematta suoraan pysäkiltä bussiin nro 3, jolla köröttelin onnellisena suoraan satamaan asti. Ostin lipun luukulta, ja nopeiden rajamuodollisuuksien jälkeen pääsin odottelemaan seuraavaa lauttaa. Lauttoja Kowloonille lähtee Macaulta 30 minuutin välein, joten odotus ei ollut pitkä. Meri oli aika kuohuksissa, joten matka tuntui melko etovalta ja vieläkin tuntuu hieman pyörivän päässä. Pääsimme kuitenkin Hong Kongin satamaan ja rajamuodollisuudet olivat täälläkin hyvin nopeat. On lottovoitto syntyö Suomeen, tässäkin asiassa, sinut toivotetaan tervetulleeksi matkustamaan lähes kaikkialle ilman epäilyjä. Satamarakennus oli pikemminkin ostoskeskus ja minulla kesti tovi tajuta, miten sieltä pääsi ulos. Sain jostain käsiini Hong Kongin kartan ja hetken sitä pähkäiltyäni lähdin hyväksi kokemaani suuntaan. Ennalta buukkaamani Yui Fai Guesthouse sijaitsee Nathan roadilla, Tsim Sha Tsuin ytimessä, eikä minun tarvinnut täälläkään kauaa kävellä kun olin jo perillä.
Minulla on täällä oma pikkuruinen, ei juuri Tampereen asuntoni vessaa suurempi huone (mahdun juuri ja juuri makaamaan pitkälläni niin, että pää ja jalat eivät ota seiniin kiinni), mutta yksityisyys ja kamojen turvassa pysyminen ovat asioita, joiden takia maksan tästäkin ylellisyydestä yli 20 euroa yöltä (kuinka kallis paikka Hong Kong onkaan!). Olin lukenut hyviä arvosteluja tästä paikasta netistä ja kaikki osottautuivat oikeaan, mukava ja turvallisen tuntuinen paikka, ennenkaikkea siisti! Niin, ja lähellä kaikkea!
Lähdin aika pikaisesti hostellista kaupungille, ei pelkästään ahtaanpaikankammon takia vaan sen, että minun piti käydä anomassa viisumia mannerkiinan-reissuani varten. Olin ajatellut säästää rahaa ja käydä hakemassa viisumia Ministry of Forreign Affairista, josta sen kuuleman mukaan olisi saanut 150 HKD:lla, mutta ilta oli jo niin pitkällä ja tuo ministeriö sijaitsi Hong Kongin saaren puolella, johon en olisi varmastikaan ajoissa ehtinyt. Viisumin käsittelyssä menee 4 päivää, joten ensi keskiviikon aiottu lähtö olisi viivästynyt, ellen olisi käyttänyt China Travel Servicen palveluja. Tosin jouduinkin nyt pulitamaan viisumista 560 HKD:ta, koska keskiviikkoon oli heidän mukaansa enää 3 työpäivää. No, suunnitelmia en halunnut enää laittaa uusiksi, minulla on Guangzhousta hostellikin jo buukattuna, joten ei auttanut kuin maksaa!
Kiertelin illan kaupungilla, ihmetellen ja ihastellen väenpaljoutta ja neon valoja. Saatoinpa jopa hieman kaupoissakin pyörähtää - yllätys! Ja illan päätteeksi kävin katsomassa valospektaakkelin Kowloonin rannassa. Äkkisältään Hong Kong vaikuttaa sellaiselta paikalta, jossa tulen viitymään ja uskoisin, että täältä näkemiset ja tekemiset eivät heti lopu kesken!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)