Huhhuh.. Perilla ollaan Lake Toballa, ja ensi nakemalta olen rakastunut! Rauhallinen, sanoinkuvailemattoman kaunis kraateri jarvi, joka syntyi 70.000 vuotta sitten suuren tulivuorenpurkauksen johdosta. Taalla ei kenellakaan tunnu olevan mihinkaan kiire ja ystavallisyys on paivan sana. Mieli lepaa todenteolla.
Yhta rauhallinen ei ollut meidan matka tanne. Kaikkea muuta! Kiireessa lahdimme villaltamme. Jouduimme pakkaamaan kaiken tavaran villastamme pussukoihin, koska emme maksa vuokraa talta loman ajalta laisinkaan (hyva diili!). Lentokentalla sekaannusta teetti lahtoportin valinta, silla lipuissamme oli eri portti, vielapa rakennuksen eripuolella sijaitseva, kuin ilmoitustauluilla. Lentomme Jakartaan oli myohassa noin 40 minuuttia, mika johti siihen, etta jos aikoisimme ehtia jatkolennollemme, meilla olisi vaihtoon aikaa alle 40 minuuttia. Siis siita hetkesta kun lentokoneen renkaat koskettivat kiitoradalla maata siihen hetkeen kun seuraava kone jo odottaisi kiitoradan paassa merkkivaloa.
Jotenkin ehdimme check-in:in ennen sen sulkeutimista, jossa uusi vastoinkayminen odotti. Mina fiksuna tyttona olin ostanut jatkolennon 6.paivan lennolle, kun olimme kentalla 8. paiva. Ei siina paljon selittelyt auttaneet ja 10 minuuttia ennen koneen lahtoa sain kuin sainkin ostettua uuden paikan itselleni sen paivan koneeseen. Ei olisi paljon naurattanut, jos lento olisi ollut tayteenbuukattu ja olisin yksin joutunut viettamaan painaijaisyon Jakartassa!
Onneksi jatkolentomme Medaniin, Sumatran paakaupunkiin, oli myohassa muutamia minuutteja, ehdimme juosten boardingiin. Jottei matka olisi ollut viela tarpeeksi epaonninen, Annika kaatui liukkaissa portaissa ja satutti ennestaan mustelmilla olleen takapuolensa. Paaasia oli kuitenkin se, etta ehdimme lennolle ja ihanaa todeta myos se, etta lento Medaniin sujui ilman sen kummempaa hassakkaa!
Perille paastyamme alkoi jo hamartaa ja taksikuskit hyokkasivat kimppuumme. Olimme suunnitelleet jaavamme yhdeksi yoksi Medaniin, mutta sitten kuulleet ystaviltamme, ettei se kannattaisi, paadyimme lentokentan ruokalaan syomaan. Siina hetken pohdittuamme viereisesta poydasta ystavallinen rouvas-henkilo kysyi hyvalla englannilla, etta mitenka han voisi meita auttaa. Selitimme tilanteen, etta haluaisimme jo sina iltana lahtea kohti Lake Tobaa. Kavi ilmi, etta tama rouva asuu Lake Toballa, kaupungissa, johon olimme matkalla, hanen sveitsilaisen miehensa kanssa ja han kovin ystavallisesti hommasi meille oman autokyydin kohti jarven kupeessa sijaitsevaa Parapatin kaupunkia. Hetkessa olimme jo uudessa ilmastoidussa 7-paikkaisessa minibussissa kohti maaranpaatamme. Matkasta minulla ei ole muuta sanottavaa, kuin etta hetkeakaan en voinut silmiani ummistaa, niin jannitin, kun kuskimme kaahaili ja ohitteli holtittomasti pienella Todella mutkaisella vuoristotiella. Yolla olimme turvallisesti perilla Parapatissa ja majoituimme pieneen Guesthouseen (Charlie's), jonka pienesta huoneesta ja siivottomalta (lue kuselta) haisevasta vessasta pulitimme suolaiset 10 euroa.
Jotenkin ehdimme check-in:in ennen sen sulkeutimista, jossa uusi vastoinkayminen odotti. Mina fiksuna tyttona olin ostanut jatkolennon 6.paivan lennolle, kun olimme kentalla 8. paiva. Ei siina paljon selittelyt auttaneet ja 10 minuuttia ennen koneen lahtoa sain kuin sainkin ostettua uuden paikan itselleni sen paivan koneeseen. Ei olisi paljon naurattanut, jos lento olisi ollut tayteenbuukattu ja olisin yksin joutunut viettamaan painaijaisyon Jakartassa!
Onneksi jatkolentomme Medaniin, Sumatran paakaupunkiin, oli myohassa muutamia minuutteja, ehdimme juosten boardingiin. Jottei matka olisi ollut viela tarpeeksi epaonninen, Annika kaatui liukkaissa portaissa ja satutti ennestaan mustelmilla olleen takapuolensa. Paaasia oli kuitenkin se, etta ehdimme lennolle ja ihanaa todeta myos se, etta lento Medaniin sujui ilman sen kummempaa hassakkaa!
Perille paastyamme alkoi jo hamartaa ja taksikuskit hyokkasivat kimppuumme. Olimme suunnitelleet jaavamme yhdeksi yoksi Medaniin, mutta sitten kuulleet ystaviltamme, ettei se kannattaisi, paadyimme lentokentan ruokalaan syomaan. Siina hetken pohdittuamme viereisesta poydasta ystavallinen rouvas-henkilo kysyi hyvalla englannilla, etta mitenka han voisi meita auttaa. Selitimme tilanteen, etta haluaisimme jo sina iltana lahtea kohti Lake Tobaa. Kavi ilmi, etta tama rouva asuu Lake Toballa, kaupungissa, johon olimme matkalla, hanen sveitsilaisen miehensa kanssa ja han kovin ystavallisesti hommasi meille oman autokyydin kohti jarven kupeessa sijaitsevaa Parapatin kaupunkia. Hetkessa olimme jo uudessa ilmastoidussa 7-paikkaisessa minibussissa kohti maaranpaatamme. Matkasta minulla ei ole muuta sanottavaa, kuin etta hetkeakaan en voinut silmiani ummistaa, niin jannitin, kun kuskimme kaahaili ja ohitteli holtittomasti pienella Todella mutkaisella vuoristotiella. Yolla olimme turvallisesti perilla Parapatissa ja majoituimme pieneen Guesthouseen (Charlie's), jonka pienesta huoneesta ja siivottomalta (lue kuselta) haisevasta vessasta pulitimme suolaiset 10 euroa.
Aamulla tutustuimme muutamaan paikalliseen herraan, soimme aamupalat ja kavimme hakemassa kaupungin ainoalta pankkiautomaatilta rahaa viikon reissullemme. Siita lautalla (0,50 e) kohti Samosir-saarta, joka sijaitsee keskella 100 km pituista ja 30 km leveaa Tobaa. 3 suomalaista poikaa olivat tulleet huudeille jo eilen, ja he olivat buukanneet meille bungalowin samasta puljusta, missa he itse asustivat. Ja taytyy sanoa, etta he eivat olisi voineet paremmin valita. Ihastuttava Liberta Guesthouse on ehka siistein ja hintalaatusuhteeltaan erinomaisin vierailemani paikka! Yo bungalowissa maksaa meille kolmelle (Malla, mina ja Annika. Katriina ei lahtenyt matkalle mukaan) 4 euroa! Siis yhteensa. Ei huonommin.
Kiersimme Tuk Tukin kylan, joka on niemenkarki ja osa Samosirin saarta, noin 2 tunnissa, tosin pysahdellem millon ihastelemaan, syomaan tai jaatelolle. Kavin myos kraaterijarvessa uimassa, vesi oli ihanan viileata! Enpa yhtaan ihmettele, jos joku taalla vihtyy kauemminkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti