Paluu arkeen.

Viimeisestä blogipäivityksestä ja Toban reissusta on nyt kulunut jo tovi. Tobalta suuntasimme päivää ennen lentojen lähtöä kohti koti-Balia Medaniin, jossa yövyimme upeassa neljän tähden hotellissa. Kaupunkina Medan ei ole kummoinen, nähtävyydet rajoittuvat muutamaan maaleistaan hilseilevään moskeijaan ja temppeliin, mutta löysimme sentään yhden lyömättömän tavan viettää iltapäivä siellä; Shoppailu! Poikien kanssa kävimme ensin syömässä ja heittelemässä koripalloa paikallisessa pelimaailmassa, mutta kun poikien oli aika siirtyä omalle lennolleen kohti Jakartaa, me Mallan kanssa suuntasimme kohti Sun Plazaa, Medanin upeinta ostoskeskusta. Kerrottakoon, että tämä tyttö saattoi hieman vinguttaa masteriansa Guess:in liikkeessä, ja mukaan sieltä tarttuivat ihana laukku ja upeat kengät! Ja puoleen hintaan Suomeen verrattuna!

Erittäin hyvin nukutun yön jälkeen kävimme hotellimme uima-altaalla 11. kerroksessa aamu-uinnilla ja saunassa. Ah, kyllä sitten tuntui hyvältä Toballa hikoilun ja hämähäkkisuihkujen jälkeen! Lento Jakartaan sujui mutkitta, mutta Jakarta-Bali lentoamme oli myöhästetty tunneilla, mikä tarkoitti meille hengailua Jakartan kentällä 6 tuntia. Onneksi löysimme ihanan donitsi-kahvilan, jonka sohvilla pelasimme korttia, joimme frappuchinoja, letitimme toistemme hiuksia, ja niin edelleen. Jotenkin se aika siinä kuitenkin vierähti ja lopulta hyvin väsyneinä, mutta hilpeinä saavuimme balille ja saimme tingattua taksinkin kotiin. Annikan veli oli saapunut Balille edellisenä päivänä ja odotti meitä sohvalla, hän siis tuli Annikan kanssa reissaamaan loppuajaksi ja viettää tämän kuukauden sohvallamme.


Viikonloppuna oli - yllätys yllätys - tiedossa taas yhdet villa-bileet, tällä kertaa helsinkiläisten poikien luona. Vakaa aikomukseni oli todellakin päästä baariin asti ja illan edetessä asia tuntui jopa itsestään selvyydeltä. Mutta kuten odottaa saattaa, taas yksi meistä tuli juoneeksi hieman liikaa ja tarvitsi saattajan kotiin, niimpä jäi minulta taas Kutan ihmeellinen yöelämä kokematta. Ehkäpä ensikerralla... TOIVOTTAVASTI! :D Tosin sunnuntain krapulassa vannoin taas herran nimeen olemaan juomatta enää koskaan. No, onpa taidettu ennenkin tästä pyhästä valasta lipsua!

Maanantai ei ollut armollinen, edelleen henkinen krapula iski heti aamulla seitsemältä vasten naamaa, eikä siihen auttanut edes kylmä suihku tai naaman desinfiointi pesuaineella. Tuskallisen pitkät 4 tuntia koululla kuitenkin kuluivat, osaksi läppärin ja langattoman nettiyhteyden ansiosta. Sama toistui tiistaina ja keskiviikkona, iltapäivisin vuoroin kaupoilla, ravintoloissa tai auringossa altaalla makoillessa. Torstaina vuorossa oli excursio koulun puolesta Balin itä-puolella sijaitsevaan Klungkung-maakuntaan. Menovälineenä oli suoraan 80-luvulta peräisin oleva bussi, ilmastointi oli luonnonmukainen (ikkunat auki), kuski poltti ketjussa tupakkaa ja ohjasi toisella kädellä autoaan ahtailla kaduilla ja kujilla, ikkunoista satoi tasaiseen tahtiin lehtiä puista, jotka ottivat osumaa bussin kyljistä. Nahkapenkit eivät ainakaan hidastaneet vuolaasti virtaavaa hikoilua! Päivä oli kuuma, varjolämpötila 31 astetta, kosteusprosentti hipoi yhdeksääkymmentä.

Noin 40 minuutin kuoppaisen kyydin jälkeen saavuimme Klungkungiin, jossa ensimmäinen pysähdys oli pienessä kylässä, jonka pääelinkeino on kookospalmun nesteestä valmistettava sokeri. Näimme kun yksi 300:sta kylän kookospuihin kiipeilemiseen erikoistuneista miehistä harjoitti tuota vaativaa ammattiaan. Alle 5 minuutissa hän kiipesi noin 15 metriseen palmuun, keräsi sieltä litran nestettä ja laskeutui alas. Tuo neste ei kuitenkaan tule kookosppähkinästä, kuten luulin, vaan palmun rungosta. Näimme myös sen, miten paikallinen nainen keitti avotulella nesteestä sokeria. Tuohon prosessiin kuluu 3 tuntia kuuman nesteen hämmentelyä ja 2 tuntia siihen, että neste jähmettyy isoksi sokeripalaksi. Sokerista leivotaan esimerkiksi perinteisiä balilaisia kakkuja. Palmusokeri on verrattavissa fariinisokeriin, ja siitä valmisettavaa juomaa voisi verrata meidän vappu-simaan, ilman hiivaa tai rusinoita siis.

Kookosturneen jälkeen siirryimme toiseen, isompaan kaupunkiin, missä vierailimme ensin kangaita valmistavassa koti-tehtaassa. Ostin sieltä monta somaa korurasiaa, jossa sitten voin viedä kaikki täältä ostamani upeat korut takaisin Suomeen. Korut ovat täällä niin kauniita, ja niiiiin halpoja! Tehtaan jälkeen kävimme Balilaisessa temppelissä, jonka takaseinämässä oli iso luola, joka kuhisi lepakoita. En ole koskaan ollut kovin viehättynyt noista yönkiitäjistä, eivätkä ne nytkään saaneet minun sympatioita puolelleen. Lepakoita on täällä aikamoisen paljon, niitä saa illalla varoa ajellessa skootterilla, sillä yhden suomalaisen kypärään oli eräänä ilta mäjähtänyt lepakko. Lepakot myös levittävät rabiesta, joten pysyn mielelläni etäällä!


Kävimme myös toisessa Kamasanin-kylän temppelissä, joka on rakennettu 1600-luvulla, ja joka oli aikoinaan kuninkaiden neuvoston kokoontumispaikka aina vuoteen 1908 asti. Oikeuden käynnit käytiin kuninkaan, pappien ja neuvonantajien kesken paviljongissa, jonka kattoon on maalattu kuvia rikoksista ja niiden symbolisista rangaistuksista. Rikoksia löytyy kuvista tuhopoltosta (rangaistus: sukuelimet poltetaan) ja itsepäisyydestä (rangaistus: pää sahataan halki) eläinten kanssa makaamiseen (rangaistus: sukuelimet silvotaan) sekä huonoon politiikan harjoittamiseen (rangaistus: keitetään elävänä isossa kattilassa). En halua edes miettiä, millaisia oikeat rangaistukset rikollisille tuolloin määrättiin!


Temppeleiden jälkeen alueen pormestari oli kutsunut meidät kapungin talolle syömään. Ruoan jälkeen saimme kuulla ensin puheen vaihtokoordinaattoriltamme. Puhe oli tietenkin Bahasaksi, eikä taidot tai väsymys antanut ymmärtää kuin sanan sieltä täältä, joten noin 30 minuutin puheesta jäi hyvin epäselvä kuva. Pormestari piti myös omansa, lähinnä promosi alueensa mahdollisuuksia turistikohteena. Hän lupasi myös antaa omat yhteystietonsa puhelinnumeroa myöten, jos kiinnostuisimme sijoittamaan alueen turismifasiliteetteihin. Noh, sitä se tuntuu täällä olevan, kaikki näkevät länsimaalaiset lähinnä kävelevinä rahapusseina, siihen on sopeuduttava.


Viimeinen kohde oli tehdas, jossa valmisettiin kolikoista jonkinmoisia temppeleissä käytettäviä koristeita. Hikoilusta kertoo se, että olin koko päivän aikana juonut tähän mennessä jo 3 litraa nestettä ja käynyt vain kerran vessassa. Viimeinen kohde meni vain toivoessa lähtöä, ja koittihan sekin onnen hetki viimein. Aamu kuuden herätys painoi ja kuumuuden kanssa yhdistetty kiertelypäivä oli kaikkinensa rankka, mutta näin jälkeen päin se tuntuu tottakai hienolta kokemukselta.