Maassa maan kielellä…

Olen opiskellut Bahasaa nyt noin 2 viikkoa ja oppinut sitä tahdilla, josta jokainen kielenopettaja olisi ylpeä. Tosin täällä onkin parempi oppia kieltä nopeasti, sillä mukava, mutta tiukka, opettajarouvamme totesi ensimmäisellä tunnilla, että kuukauden kuluttua hän ei tulisi puhumaan enää ollenkaan englantia. Indonesian kieli on hyvin helppo. Esimerkiksi, Hän on minun ystäväni Suomesta = Dia temat saya di Finlandia. = (sanasta sanaan käännettynä: hän ystävä minä Suomi. Eli sanoja perusmuodossa peräperään hieman erijärjestyksessä kuin Suomessa. Eri sukupuolia ei englannin kielen tavoin erotella (she/he), eikä sanoista ole monikkomuotoja vaan monikko muodostetaan toistamalla perussana, esim. ystävät = temat-temat (ystävä-ystävä). Mutta en valita kielen helppoudesta, hyvä niin (kyllä se alkeiden jälkeen alkaa varmasti vaikeutua). Paikalliset ovat kuitenkin todella otettuja, kun puhuu edes hieman heidän omaa kieltään. Indonesian sisällä puhutaan yli 600 kieltä ja dialektiikkaa. Balillakin on oma kielensä, jota puhuu äidinkielenään n. 4 miljoonaa ihmistä (Balilla asuu n. 3 miljoonaa ihmistä).

Baliksi en vielä osaa sanoa kuin kiitos = suskma [suksimoo] ja mitä kuuluu = Kénkén kabare [känkän-kabaree], johon vastataan putsi-putsi. Hauska kieli siis. Sekä balinkieli, että indonesian kieli ovat erikoisia siitä, että puhetapa riippuu siitä, kenen kanssa puhuu. Balilla on vieläkin jossakin muodossa käytössä kastijako. Yhteiskunta on jakautunut 4 luokkaan, Brahmana (korkein), Ksatria, Waisya and Sudra. Samaa kieltä ei voida käyttää puhuttaessa Sudra-luokkaan kuuluvalle kuin korkeimpaan luokkaan kuuluvalle. Balinkielessä on kolme luokkaa, Bali Alus (korkein), Bali Madya (keski) and Bali Sor (alhaisin), joita käytetään päivittäisessä kanssakäymisessä Balilla tänäkin päivänä. Yleensä paikallisten kanssa asioidessani pyrin sanomaan kiitos balinkielellä, koska he tuntuvat olevan joko aidosti iloisia kielitaidostani tai todella huvittuneita siitä! Joka tapauksessa lähestulkoon aina saan pelkällä suksimoo:lla hymyjä, naurua ja huudahduksia siitä, että puhun "balia" - vaikkakin vain yhden sanan.

Missä päin maailmaa liikkuukin, on hienoa osata kommunikoida paikallisten ihmisten kanssa. Gilin saarilla juttelimme parhaamme mukaan pienessä warungissa omistajaperheen 3-13-vuotiaiden lasten kanssa. Vaikka he joutuvat työskentelemään aamuvarhaisesta iltamyöhään vanhempiensa kanssa tarjoilemalla turisteille ruokaa, he olivat iloisimpia lapsia, joita olen hetkeen nähnyt. Tytöt, joiden kanssa juttelimme, tulivat istumaan kanssamme ruokapöytään ja kertoivat olevansa 13-vuotiaita sekä olevansa parhaita ystäviä maailmassa. He kihertelivät ja kiusasivat toisiaan kuin 13-vuotiaat tytöt missä puolella maailmaa tahansa. Englantiakin he osasivat ikäänsä nähden hyvin.

"Dari mana anda?" (Mistä tulet?), "Di mana tinggal anda?" (Missä asut?) ja "Berapa lama tinggal di Bali anda?" (Kuinka kauan viivyt Balilla?) ovat kysymyksiä, jotka Balilla vieraileva kuulee lähes päivittäin. Paikalliset ovat hyvin kiinnostuneita meistä länkkäreistä sekä ylipäätään muista ihmisistä, sillä heille tärkeää on selvittää, miten juuri sinä sovit suurempaan kuvioon. He myös odottavat, että heiltä tiedustellaan esimerkiksi, missä he asuvat ja millainen perhe heillä on. Perheellä on erityinen asema Balilaisille. Heillä ei ole niinkään tarvetta seikkailla maailmalla ja nähdä erilaisia kulttuureita, vaan tärkeintä on pysyä rakkaimpien ihmisten lähellä ja auttaa toinen toisiaan arkipäiväisissä asioissa. Tietysti reissutarpeen suuruuteen vaikuttanee myös pankkitilin pienuus - 50 prosenttiä indonesialaisista kun elää alle 2 USD:lla päivässä, jolla ei tietenkään häävejä reissukassoja kerätä.

Täytyy vielä kertoa yksi hassu asia Balilaisista. Suurimmalla osalla väestöstä on tapana antaa lapsilleen nimeksi Wayan, Made, Nyoman tai Ketut - riippumatta siitä, onko lapsi tyttö vai poika. Ensimmäiselle lapselle annetaan nimeksi Wayan, toiselle Made ja niin edespäin. Kun viides lapsi syntyy, aloitetaan sykli uudelleen Wayanilla. Ei siis ole mikään ihme, että kaksi Wayania menevät naimisiin ja saavat lapsen, joka nimetään Wayaniksi. Luulisi tämän synnyttävän jonkinlaista hämminkiä miltei Suomen kokoisessa yhteiskunnassa, siksipä lempinimien käyttö on täällä yleistä. Lempinimi saattaa tulla jostakin, mitä kyseinen henkilö on tehnyt (esim. "Wayan-joka-poltti-enonsa-talon") tai siitä, mitä hän tekee työkseen ("Nyoman-auto-vuokraamo").