Sadepäivä Ubudissa ja kokkailua balilaisittain

Lähdimme torstai-aamuna skotuilla Ubudiin, noin 30 km Denpasarista pohjoiseen. Ubud on tunnettu mm. lukuisista museoista ja taidekaupoista, kuvankauniista riisipelto-näkymistä ja viidakkomaisesta apinapuistosta. Harmaan taivaan alla ajoimme skotuilla noin tunnin verran suuntaansa, sillä tiet ovat täällä.. noh, mitä nyt ovat - kuoppaisia, mutkittelevia ja täynnä sekopäisesti ajavia paikallisia eli toisin sanoen: vaarallisia. Menomatkalla jouduimme lähes 200 metrin matkan körötellä tietä, joka tulvi noin 15 cm korkeudella.

Saavuttuamme Ubudiin alkoi vesisade ja päädyimme kahvittelemaan ensimmäiseen vastaantulleeseen kahvilaan. Erityisen laimeiden latte kahvien siivitteleminä lähdimme kävellen tutustumaan Ubudin pääostoskadun, Monkey Forrest Roadin, antimiin. Muutaman huivin, sarongin ja korun tinkauksen jälkeen teimme yhteenvedon matkakassastamme ja huomasimme taas aliarvioineemme kulutuksemme. Rahaa oli juuri ja juuri tarpeeksi Monkey Forrestiin (sisäänpääsy huikeat 15.000, eli 1 euron) ja todella halpaan lounaaseen. Päätimme kuitenkin mennä katsomaan apinoita, ja menetetty euro oli kyllä kokemuksen arvoinen. Apinametsä on sankkaa sademetsää, korkeuseroineen, virtaavine jokineen, temppeleineen ja tietenkin ihastuttavine ja vihastuttavine apinoineen. Yhtä suomalaista oli viime reissulla purrut yksi apinoista, koska tämä ei ollut ilmeisesti tykännyt kurkusta, jota ystäväni oli sille tarjonnut. Itse en siis liiemmin tehnyt syvää tuttavuutta apinoiden kanssa ja tyydyin ihastelemaan ja vihastelemaan niitä hyvän hajuraon päästä.

Rankkasade alkoi juuri kun poistuimme apinoiden kansoittamasta metsästä. Kun nälkäkin alkoi jo olla, päädyimme märkinä ensimmäiseen, ja varmasti myös kalleimpaan, ravintolaan. Rahani riittivät juuri ja juuri halvimpaan mahdolliseen annokseen, Mie Bakso Ayamiin, eli lasinuudelikeittoon muutamalla kananlihapyörykällä. Juomaan ei tietenkään ollut rahaa, joten sen kertainen tippikin jäi antamatta. Koska emme viihtyneet kauempaa sateessa ja rahatkin oli käytetty päätimme suunnata kohti kotia. Kaiken kaikkiaan Ubudista jäi kuitenkin hyvä kuva, varsinkin paluumatkan upeat riisipelto-näkymät tekivät vaikutuksen.

Lauantai-aamuksi olimme buukanneet itsemme balilaiselle kokkauskurssille ja taas herätys oli samoihin aikoihin kukonlaulun kanssa. Kurssi kustansi noin 43 euroa, mutta jälkikäteen ajateltuna se oli hintansa arvoinen. Auto haki meidät villaltamme ja vei ensin paikallisille markkinoille. Siellä saimme nähdä ja haistella kaikenlaisia hedelmiä, pähkinöitä, vihanneksia ja varpuja, joita balilaiset käyttävät ruokansa maustamiseen. Itse en ostaisi mitään niiltä markkinoilta, sillä näky oli hieman toisenlainen kuin mihin olen tottunut suomen (ja esimerkiksi Carrefourin) kliinisissä ja ennen kaikkea hygieenisissä oloissa. Katossa roikkui noin metrin puolentoista läpimitaltaan olevia hämähäkinseittejä, lattia tai pikemminkin maa oli kurassa ja ne myyntitiskit... mitkään sanat eivät kuvaa sitä kuin kuvat:

Verta, bakteereja, likaa, kuraa ja kaikkea siltä väliltä. Ja siinä päällä lihaa, kalaa, kasviksia ja hedelmiä. Noh, nytpähän tiedän mistä ruoat ravintoloihin tulevat. :)

Torikierronksen jälkeen siirryimme itse kokkauspaikalle, joka osoittautui erittäin siistiksi ja tunnelmalliseksi puoliksi avoimeksi tilaksi hotellin katolla - aina siihen asti kunnes ensimmäinen rotta vilahti opetuskeittiön takana olevassa koristekeittiössä. Näistä karvaisista jyrsijöistähän on tulossa jo enemmän sääntö kuin poikkeus ruokahetkillämme. (Josta tulikin mieleeni, että yksi suomalainen ystäväni oli heränny yöllä rapinaan ja löytänyt tyynynsä alta rotan, varmasti sydänkohtauksen veroinen säikähdys!)

Emme itse päässeet kovin kokkailemaan, mutta saimme nähdä ja kuulla kaiken oleellisen niin raaka-aineista, ruoanlaitto tavoista että resepteistä. Kaiken kaikkiaan "teimme" 8 lisäkettä riisille, 3 erilaista riisiä, ja kaksi jälkiruokaa. Ja tottahan ruoka piti myös kokkailun jälkeen syödä! Lupaankin teille kaikille lukijoille joskus kokata balilaista ruokaa, jos näin tahdotte.

Muutaman sanan voin vielä sanoa balilaisesta ruoasta. Mielestäni se on usein hieman mautonta. Suolaa ja etenkin chiliä täällä kyllä käytetään, mutta silti maut jäävät usein väljiksi. Riisi on balilaisen ruoan pääraaka-aine. Paikalliset syövät yleensä 3 kertaa päivässä, aamulla riisiä ja lisukkeita, päivällä riisiä ja lisukkeita sekä illalla riisiä ja lisukkeita. Riisiin ei kuulemma voi kyllästyä. Itse olen jo alkanut hieman kyllästyä ja oma kokkailuni pyrkii tuomaan tasapainoa riisiin ja nuudeliin, esimerkiksi fetasaalaatti äärettömän kalliilla oliiveilla on melkein jokapäiväistä ruokaani. Liha täällä on yli puolet halvempaa kuin Suomessa, joten kanafileitä tai jauhelihakastiketta tulee tehtyä usein. Totta on, että halvemmaksi tulisi syödä ulkona kuin ostaa raaka-aineet ja kokata itse, mutta kuten jo mainitsin, halpa ruoka on poikkeuksetta paistettua/keitettyä/sekoitettua riisiä/nuudelia. Ei kovin kuituista minun makuuni.

Ensi viikko on välikoeviikko, joten arkipäivät menevät varmasti... shoppaillessa, ottaessa aurinkoa. Ja tietenkin hieman kertaillessa. Ja torstaina meillä alkaa puolentoista viikon loma paikallisen kalungan-juhlan takia. Olemme jo kuukausi sitten varanneet lennot Sumatralle. Kaikki ovat varmaan kuulleet järistyksistä Padangissa Sumatralla ja nyt kauhuissaan siitä että minä matkusan sinne, mutta helpotuksen sana: Sumatra on maailman kuudenneksi suurin saari, se on pinta-alaltaan suurempi kuin Suomi. Tarkoituksemme on matkustaa saaren pääkaupunkiin Medaniin ja sieltä suunnata lake Toballe, joka on suuri kraaterijärvi keskellä vuoristoa, jossa ei pitäisi olla suurta huolta matkustukseen. Välimatkaa Pandangin tuhoaluelle on ainakin 400 km. Toki järistyksiä saattaa sattua missä vain, täällä Balillakin se tuli todistettua, mutta suurlähetystön mukaan on todennäköisempää kuolla täällä liikenteessä kuin siellä järistyksessä. Joonaksen sanoin: kyllä tämä tyttö on fiksu ja pärjää!